To 7.7. - la 9.7.2011
Rantajamit 2012 tulossa, ohjelmaa suunnitellaan parhaillaan.
2011 juhlavuoden jamit käynnistää torstaina 7. päivä heinäkuuta, paikallisista muusikoista koostuva Empire Stage & Building. Samaisia muusikoita oli jo 21 vuotta sitten ensimmäisissä Rantajameissa tapahtumaa rakentamassa. Ilta jatkuu ensiesiintymisensä Rantajameilla tekevän Jenni Vartiaisen huumaavassa seurassa ja päivän päätteeksi Popeda tulkitsee suomalaisen ihmisen sielunelämää.
Perjantaina koko kansan suosikiksi noussut Cheek, räpäyttää iltaan vauhtia. Yleisön suuresta toiveesta Lohjalle saapuva PMMP nostaa perjantain tunnelman teltan kattoon ja katon kestävyyttä koetellaan, kun illan hämärtyessä lauteille nousee parin vuoden tauon jälkeen Rantajameille palaava Apulanta.
Lauantaina juhlayleisö saa kokea, miksi Suvi Teräsniska on tämän hetken kuumimpia esiintyjiä suomalaisessa kesämaisemassa. Ensimmäistä kertaa Lohjan kesään olemme saaneet Scandinavian Music Groupin, jonka musiikin siivittämänä illan ja kymmenvuotisjuhlajamien viimeisenä esiintyjänä oikeutetusti ja toivotusti Rantajamien lavalle nousee Yö.
Juontajana 2011 Rantajamien jokaisena tapahtumapäivänä on Kalle Lindroth.
Tervetuloa kokemaan keskikesän suomalaista sielunmaisemaa Lohjan kuvankauniiseen järvimaisemaan Lohjan Rantajameille!
Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.