Neljänsuora

Yksi maamme suosituimmista iskelmäbändeistä "Neljänsuora" julkaisee viidennen albuminsa "Teetä ja paahtoleipää" 18. helmikuuta. 10-vuotis juhlavuottaan viettävä yhtye polkaisee samana päivänä käyntiin levynjulkaisukiertueen Tallinkin Baltic Princessiltä. Kiertue jatkuu koko kevään ja yhdessä uuden albumin kanssa se juhlistaa bändin tähän astista taivalta suomalaisen iskelmätaivaan hyväntuulisena ikiliikkujana.

Viidestä kolmekymppisestä nuoresta miehestä koostuva Neljänsuora julkaisi ensimmäisen Sun kanssa -levynsä jo vuonna 1998 ja on sen jälkeen villinnyt tanssipaikkoja nuorekkaalla ja tuoreella musiikilla 150 keikan vuosivauhdilla. Kolmen alkuperäisjäsenen (Antti Ketonen, Esko Mäki, Juha Mäki) unelma täyttyy viimeistään nyt viidennen levyn kohdalla, kun ensimmäisenä sinkkuna julkaistu kesähitti "Tuulikki, pidä huivistasi kii" valittiin viime kesän parhaaksi tanssihitiksi. Petri Somerin ja Lasse Wikmanin kappaleen tuottivat Brightboy-yhtyeen popkeisarit Antti Wessman ja Eero Alasuutari. Myös levyn nimisingle on saanut radioissa hyvin soittoaikaa ja kolmanneksi singleksi valitun kauniin balladin ”Siipirikko” on säveltänyt ja sanoittanut Petri Munck.Vierailevana artistina levyllä kuullaan Osmo Ikosta ja Miss Saanaa.

Kotisivut: www.neljansuora.fi
Myspace: www.myspace.com/4suora